Sää on tänään kuin koko elämä. Suojaisella metsätiellä hiljaiset, pienet lumihiutaleet leijailevat. Aukeilla alueilla tuuli poukkoilee joka puolelle lennättäen lunta sinne tänne. Välillä on seisauttava vastatuuli. Sivutuuli vaatii pysyttelemään tien reunassa, myötäinen tuuli antaa siivet selkään. Näin meillä elämäkin kulkee kulkuaan toisinaan myötäillen, toisinaan vastatuuleen ja joskus sivuista tönien. Luonnonvoimien edessä kokee olevansa hyvin pieni, niihin ei voi vaikuttaa. Siihen, miten tällaisestakin päivästä selviää, voi vaikuttaa. Monet asiat voi tänään kokea hankaliksi tai asioiksi, jotka muuttavat suunnitelmia. Joustavuutta ja kärsivällisyyttä pyydetään tänään. Parhaiten selviää hyväksymällä tämän päivän luonteen ja pysymään rauhallisena. Ei ihan helppo juttu meille ihmisille, mutta niin kovin mahdollinen. Eihän tämä kuitenkaan meille mitään uutta ole, sillä joka vuosi koemme samanlaisia tilanteita sään suhteen. Sanotaan, että harjoitus tekee mestarin ja harjoitusta me ainakin saamme. Se, mitä me myös voimme tehdä, on rukoilla niiden puolesta, jotka liikkuvat huonoissa keliolosuhteissa pelkäämisen sijaan. Pelkääminen ei auta eikä hyödytä ketään. Myötätuntoa on lähettää rakkautta ja suojaavia ajatuksia. Tänään pyydän enkeleitä auttamaan kaikkia ihmisiä erilaissa olosuhteissaan.

"Valon Soturi on maailmassa auttamassa veljiään eikä tuomitsemassa muita", Valon Soturin Käsikirja, Paulo Coelho.

"Tarkemmin katsoessa huomaa, että yksikään päivä ei ole samanlainen. Jokaisessa päivässä on oma siunauksensa", Julkaisematon lause, Paulo Coelho.Kun oikein tarkkaan katsoo, voi huomata pienen oravan männyn oksalla. Sekin yrittää selviytyä päivästään mahdollisimman hyvin.

Voimakas tuuli tanssitti kevyttä lumipölyä aamuisella tiellä. Kuviot vaihtuivat tiuhaan tahtiin. Mietin, miten monenlaisia mahdollisuuksia on jokainen päivä täynnä. Avoin ja ennakkoluuloton mieli antaa tilaisuuksia tavoittaa tällaisia hetkiä. Monet vanhatkin asiat katsottuna uudesta näkökulmasta saavat erilaisen toiminnan aikaan. Uskallus olla rohkea ja jopa haavoittuvainenkin toimiessaan eri tavalla kuin aiemmin vie uusille teille. Rutiinien ja vanhojen puolustusmekanismien turvan jättäminen vaatii rohkeutta, mutta tuo tullessaan vapauden toimia sydämestä käsin.

"Rohkeus. Kun aloitat matkasi tuo sana oppaanasi etkä luovu uskostasi Jumalaan, pääset sinne minne sinun tuleekin päästä", Valon Soturin käsikirja, Paulo Coelho.

 

Luonto ja sen eri elementit puhuttelevat monin tavoin ja antavat inspiraatiota ja vastauksia mieltä askarruttaviin asioihin. Eilisen lämpöisen ja rauhallisen päivän ja täydenkuun kauneuden jälkeen aamuinen raikas tuuli toi mukanaan ajatuksia muutoksesta yleensä. Erilaiset tuulet tuovat mukanaan erilaisia mielikuvia. Tänään kylmä, voimakas tuuli kuvastaa vahvaa tahtoa muuttaa asioita ja myös toteuttaa niitä. Voima ei tunnu repivältä, vaan päättäväiseltä ja siltä, että tätä muutosta on odotettu. Nyt iloitaan, kun se alkaa tapahtua. On ihan intiaanimainen olo, koska intiaani perinteeseenhän kuuluu luonnon kunnioittaminen ja vastauksien hakeminen sieltä monilla tavoilla.

Elämän rikkautta on myös se, kuinka erilaisia me olemme fyysisesti. Jos pystyisimme luopumaan arvostelevasta ja tuomitsevasta mielestämme, voisimme elää hyvin sopuisasti keskenämme. Elämmehän kaikki samalla maapallolla ja yllämme on sama taivas. Vaikka erilaisina saatamme kokea erillisyyttä, on yksi hyvin tärkeä henkinen lainalaisuus, että energia- ja sielutasolla olemme kaikki yhtä. Tämän tiedon syvällinen ymmärtäminen on meille kaikille mahdollinen oivaltaa.

"Jotta todellinen rakkauden energia pääsee virtaamaan sieluunne, teidän täytyy olla kuin vastasyntynyt", Zahir, Paulo Coelho.