Tuulisena iltana on mukava istua lämpimän takkatulen ääressä. Teemuki höyryää ja levittää miellyttävää kanelin tuoksua ja tuore pulla lautasella tuo mieleen lapsuuden tuoksun ja maun suuhun. Rauhassa istuessani ajatukseni siirtyvät hetkeksi menneeseen ja sitten nyt-hetkeen. Ajatusvirta tuo mieleeni sanan "päälleliimattu elämä". Se alkaa elää omaa elämäänsä ajatuksissani ja syrjäyttää muut hetken tilat, jotka edelsivät tätä ajatuskudelmaa. Läsnäolon lämmin virta synnyttää syvimmät ajatukseni.
Olen itse elänyt joskus päälleliimattua elämää. Nuorempana ja kyllä myös vähän vanhempanakin olen sellaisen elämän aistinut. Toisten odotukset ja ohjeet saavat meidän toimimaan toisten tavoilla. Omat mielipiteet tai tunteet jäävät taka-alalle ja sitä kokee tekevänsä oikein, kun toiset niin hyvin osaavat asian perustella tai ohjeet tuntuvat hyviltä sillä hetkellä. Saattaa olla, että pieni epäilys heiluu jossakin mielen koloissa, mutta sen voi hyvinkin vaimentaa, niin heiveröinen se on. Päälleliimattuja kerroksia alkaa tulla enemmän, mitä enemmän luottaa muiden ohjaukseen. Aika ajoin kuitenkin ihminen kokee herätyksiä ja silloin alkaa epäillä oman tien suuntaa. Saattaa tulla monenlaisia hankaluuksia alun sujuvuuden rinnalle ja sitkeä puskeminen eteenpäin alkaa tuntua niin työläältä, että on pakko pysähtyä, ennenkuin pysäytetään.
Pysähtyminen johtaa yleensä kyseenalaistamaan omia motiivejaan toiminnassaan ja elämässään. Alkaa kääntyä sisäänpäin ja tunnustella asioita siellä. Oivalluksia alkaa syntyä ja haluaa tehdä muutoksia. Muutokset vievät elämää parempaan suuntaan ja päälleliimattuja kerroksia alkaa tippua pois. Kerroksia voi olla monia ja niitä poistetaan omaan tahtiin. On tärkeää kuunnella omaa rytmiä ja ääntä, joka alkaa puhua yhä voimakkaammin sydämen kautta, mitä vähemmän päälleliimattuja kerroksia on. Erilaiset jaksot kuuluvat elämään ja niistä voi oppia viimeiseen hengenvetoon asti.
Pysähtymisessä ei tarvitse olla yksin, sillä yleensä tarvitsemme toisen tai toisten ihmisten apua. Tässäkin asiassa on kuunneltava sisintään, kuka olisi minulle sopiva auttaja, kuuntelija, vieressäkulkija, ystävä hankalissa ajanjaksoissa. Lämmöllä minäkin muistelen niitä monia kohtaamiani ihmisiä, joilta olen apua saanut. Erilaiset ihmissuhteet ovat auttaneet minua repimään päälleliimattuja kerroksiani. Sitten toisaalta ymmärtävät ihmiset ovat auttaneet kokoamaan säröille menneitä palasiani, kun ne ovat rikkoutuneet liimauksien repeytyessä. Ne tilanteet, jotka ennen aiheuttivat itkua ja monenlaista tuskaa, tuntuvat nyt kaukaisilta. Elämää värittää kiitollisuus ja ilo siitä, että olen saanut ne kokea, jotta olen voinut eheytyä. Tällaisten kokemusten myötä minusta on tullut ihmisten auttaja omalla tavallani. He löytävät tiensä tänne minun pieneen mökkiini. Jossakin välkkyy mökkini valo kuin majakan valo, vaikka kuivalla maalla tämä minun majakkani onkin.
Onko minulla sitten päälleliimattu elämä? Minä itse ajattelen eläväni omannäköistä elämääni. En ota ohjeita muilta siihen, miten minun tulisi aikani käyttää ja miltä näyttää ulkoisesti. Ei se suinkaan tarkoita, että olisin täysin oppinut elämänkoulussa. Olen nyt tässä vaiheessa ja minun on hyvä olla ja koen rakkautta itseäni ja muita ihmisiä kohtaan. Onhan minun aika ajoin oltava itsekseni ja kuunneltava ohjausta. Tehtävä sitten päätöksiä ja ennenkaikkea elettävä tätä elämää kunnioittaen, rakastaen ja iloiten siitä.
Päälleliimatun elämän alla sykkii toisenlainen elämä, joka vain odottaa, että se pääsee pintaan. Ei tarvitse tietää, kuinka monta kerrosta on kuorittava, riittää, että tiedostaa, että oma voima kasvaa koko ajan. Luottamus ja usko elämään antavat tarvittaa energiaa ja rakkaus sydämessä on voimakkain energianlähde.