Mietin tänään, kun olen koko elämäni ollut ihmisten tarkkailija ja kiinnostunut ihmisistä, voisiko tällaista vuosien mittaista oppimista hyödyntää muuhunkin kuin omaan elämään. Voisiko tällaisesta "koulutuksesta" kehittää aivan uudenlaisen ammatin; kokemusasiantuntija liittyen ihmisen energiakenttään sekä tunnemaailmaan. On niin paljon sellaista, mikä ei välttämättä tule puheessa tai tosiasioista ilmi.
Useissa päätöksenteko- tai valintatilanteissa on koottu faktatietoa ja tarkistettu perusasioita ja kaikki tuntuu olevan kunnossa, mutta sitten kuitenkin on joku epäilys ilmassa. Silloin monet turvautuvat intuitioon. Jos asia ei vaan tunnu hyvältä, vaikka faktat puoltaisivat sitä, niin jätetään uusi askel ottamatta. Saattaa olla, että työympäristössä faktatietojen tueksi halutaan ulkopuolista näkemystä asioista, joita ei niinkään voi tutkia asiapohjaisesti. Halutaan saada jonkun toisen kokemus ihmisten välisessä tapaamisessa. Tällainen tilanne on hyvin ainutlaatuinen, juuri siinä hetkessä tapahtuva eikä se tule toistumaan samanlaisena uudelleen. Erityisherkkä ihminen saattaa aistia sellaista, joka ei tule puheessa ilmi. Hiljainen osallistuja voi havaita jotakin olennaista, kun ei tarvitse osallistua keskusteluun. Kokemusasiantuntija ei tarvitse etukäteen mitään erityistä tietoa, vaan objektiivisesti tekee omia havaintojaan ja "sulkee" ikäänkuin itsensä ulkopuolelle, mutta on kuitenkin "virittynyt" tilanteen taajuudelle. Kokemusasiantuntijaa tarvitaan tilanteeseen yhden näkökulman tuojaksi eikä päätöksentekijäksi, sillä vastuu on aina toimeksiantajalla.
Vastuu kysymystä on tärkeää painottaa, koska myös jokaisen henkilökohtaisessa elämässä omista päätöksistä ei voi syyttää ketään, jos on tehnyt virhearvioinnin. Vaikka sitä pyytääkin apua toisilta, olisi aina itse tehtävä päätös oman tilanteen mukaan, eikä siihen perustuen, mitä toinen kertoo omaa kokemustaan käyttäen. Yleensä on kuitenkin niin, että toisen näkemys tuo uudenlaisen näkökulman omaan ongelmaan ja saattaa avata tien ratkaisuun eri tavoin. Monesti neuvot, jotka saa kysymättä, ovat ohjeistuksia, miten toinen tekisi vastaavassa tilanteessa. Kyse on kuitenkin eri ihmisistä, joten suoraan ei välttämättä voi toisen neuvoa toteuttaa omassa elämässään. Kun kysyy neuvoa, sitä pyytää toisen mielipidettä asiasta. Viisas neuvoo, että minä tekisin näin, mutta onko se sinulle paras mahdollisuus? Ja näin antaa toisen itse kuitenkin tehdä ratkaisun.
Elämä ylipäätään on täynnä valintatilanteita. Meistä jokainen toivon mukaan tekee omia ratkaisuja. Ratkaisut voivat muuttua kokemusten myötä ja ihminen ymmärryksensä kasvaessa tekee uudenlaisia päätöksiä. Kunpa pääsisimme syyllisyystilanteista eroon ja osaisimme ottaa vastuun omista päätöksistä syyttämättä toisia niistä tai syyllistämällä itseämme tekemättömistä päätöksistä tai niistä päätöksistä, jotka ehkä olisi pitänyt jättää tekemättä. Tosin kaikesta ihminen oppii, jos haluaa ja virheetkin muuttuvat kokemuksiksi, jotka ovat opettaneet jonkin tärkeän jutun.
Niin olisko mahdollista hyödyntää laajemmin kuin omassa elämässä erityisherkän kokemuksia, joita ei opeteta missään koulussa, vaan elämä itsessään on antanut tilanteita oppimiseen ja kasvamiseen?
"Pelkään kuollakseni, että asiat muuttuvat, mutta samaan aikaan minulla on suunaton halu kokea joitain uutta ja erilaista", (Paulo Coelho, Uskottomuus).
"On aika lopettaa ikuisesti saman oppitunnin kertaaminen, ei sillä tavalla opi mitään uutta", (Paulo Coelho, Alex).