Monet erilaiset syyt voivat johtaa siihen, että ei osaa puhua, tai tarkemmin ei osaa pukea sanoiksi ajatuksiaan, tunteitaan tai ei uskalla niistä kertoa. Puhua meistä osaa jokainen, joka on sen oppinut, mutta on eri asia puhua päivän töistä kuin tunteista, joita päivän aikana on kokenut. Kaikille on jäänyt jotain puhumatonta jo eletystä elämästä; hyviä ja huonoja kokemuksia. Sellaiset asiat, jotka ovat jäänet vaivaamaan mieltä, ovat asioita, joista olisi hyvä puhua. On toki asioita, joista ei välttämättä halua puhua kenenkään kanssa. Ei tarvitse olla kuin avoin kirja, jonka sivuja voi kaikki selata ja lukea. Minulle on kuitenkin olemassa yksi, joka lukee minua kuin avointa kirjaa. Kutsun häntä Jumalaksi.

Kun mietin puhumattomuutta, niin ajatellaan yleensä, että se tarkoittaa juuri sitä, että ei sano sanaakaan tai tuottaa vain harvakseltaan sanoja. Laajemmasti ajatellen tai painopisteen siirtäminen puheen sisältöön voi sanoa, että jos puhuu vuolaasti tai runsaasti, niin voi sanoa paljon, mutta puhua vähän. Tarkoitan, että puheen sisältö on kuin pintaliitoa eikä sillä ole merkitystä muuten kuin hiljaisuuden täyttäminen tai oman itsen esiintuominen. No toki ei puheen aina tarvitse olla painavaa, vaan se voi olla kevyttä ja hyvää mieltä tuottavaa.

Vaikeat ja raskaat kokemukset voivat aiheuttaa puhumattomuutta. Sanat ikäänkuin juuttuvat kurkkuun, eivätkä suostu tulemaan ulos. On monia erilaisia vaihtoehtoja saada puhealueen lukot avatuiksi. On hyvä opetella puhumaan myös niitä vaikeita asioita, koska sanomisen hetkellä tilanne alkaa edetä ja energia kulkea avaten ja auttaen työstämään asiaa. "Puhuen asiat selkenee" on mielestäni hyvä sananlasku, koska yksin mielessään puhuen asiat saavat monesti valtavia mittakaavoja, mutta toiselle ääneen puhuen konkretisoituvat uudenlaiselle ymmärryksen tasolle. Se, kenelle puhuu, on oltava luotettava ja ymmärtäväinen ihminen, jotta saa tarvittavaa myötätuntoa.

Kun mietin puhumattomuutta, minulle se merkitsee sellaisten itselle tärkeiden sekä vaikeiden ja haastavien että myös iloisten ja onnellisten asioiden sanomatta jättämistä johtuen siitä, että ei ole tullut elämässään kuulluksi tai on vaiennettu. Totuuden puhuminen on tärkeää, vaikkakin se voi loukata jotakuta asianosaista. Tässä kohtaa pitää kuitenkin painottaa, että puheen tarkoitus ei ole loukata vaan selventää asioita. Emme voi vaieta siksi, että joku loukkaantuu sanomisestamme, koska sekin seuraus on mahdollista puhua avoimesti selväksi. Kaikilla on oikeus puhua ja sanoa mielipiteensä. Onko kuitenkaan tarkoitus loukata tai haavoittaa sanoilla? Se jääköön jokaisen mietittäväksi, sillä onhan niinkin, että "puhuminen on hopeaa ja vaikeneminen on kultaa".