Kuukausi: elokuu 2012

Tänä aamuna, kun olin hiuksiani laittamassa, kuului kova kopsahdus. Tajusin heti, että nyt oli lintu lentänyt ikkunaan. Ryntäsin ulos ja ikkunan edessä oli siivet levällään pikkuinen varpunen. Nokka avonaisena se hengitti. Hain sisältä kupillisen vettä ja itku kurkussa ajattelin, että älä ole pahoin loukkaantunut. Varovasti oikaisin sen siivet ja otin sen kämmeneni sisään. Tiputin muutamia pisaroita sen nokkaan ja se joi, vähän pärskyttelikin ja siitä huomasin, että se selviää. Pidin sitä käsieni välissä ja välillä tiputin vesipisaran sen nokkaan. Se alkoi vähitellen virkoamaan ja katselemaan ympärilleen. Laskin sen maahan ja iloisesti viserrellen se lähti lentoon. Olin helpottunut ja vedin rullaverhot puoleen väliin ikkunaan, ettei tarvitsisi samanlaista pelastusoperaatiota suorittaa toistamiseen, vaikka aina näitä törmäyksiä sattuu.

Me ihmisetkin joskus törmäilemme elämässämme "päin ikkunoita" ja siivet levällään olemme lamaantuneita. Voimme silloin ihan konkreettisestikin saada apua muilta ihmisiltä, mutta olisi hyvä muistaa, että apua on saatavilla muualtakin. On olemassa ne näkymättömät kädet, jotka kantavat meitä syntymästä kuolemaan elämämme erilaisissa kohdissa. Joskus ne kantavat meitä hellästi, kun tuntuu, etteivät omat jalat kanna. Joskus ne taputtavat iloisesti, kun itse koemme iloa elämässämme. Enkeleitä ei myöskään sovi unohtaa, kun rientävät heti kutsuttaessa apuun ja tarvittaessa kutsumattakin. Henkisyys elämässämme on usein kadoksissa tai se on laitettu syrjään. Kun alkaa siirtää ajattelua enemmän päästä ja järjestä sydämeen ja tunteisiin kutsuu henkisyyttä elämäänsä. Silti tasapaino näiden kahden välillä luo tasapainoa myös elämään. Siinäpä sitä onkin opettelua loppuelämäksi.  No eipähän ainakaan tylsäksi vedä, vaan tekee elämästä kovin mielenkiintoisen.

Parhaiten me autamme siipensä vaurioittaneita ihmisiä, kun pystymme myötätuntoisesti kohtaamaan hänet, mutta myös niin, ettemme sukella hänen surunsa syövereihin, koska silloin olemme samassa veneessä. Empatia, aito kohtaaminen ja läsnäolo herkkyydellä, mutta oma tasapaino säilyttäen, voimme olla täydesti tukena toiselle ja voimme antaa apumme rehellisesti.

"Jumala oli läsnä jo esi-isiemme ajan luolissa ja ukkosen jylinässä. Koko tuon ajan Hän virtasi ihmisten sydämissä rakkautena", Pyhiinvaellus, Paulo Coelho.

Tänään oivalsin selkeämmin, että Jumala puhuu meille myös luonnon kautta.

Luonnollista viikonloppua kaikille!

Mitä tämä pilven kuva kertoo sinulle?

Tänä aamuna kaste oli tehnyt hämähäkin verkkoja näkyväksi. Pihamme nurmikko oli kuin täynnä valkoisia hahtuvapilviä. Aamu oli sumuinen, mutta kauneus olikin maan pinnalla. Kun katsoin lähempää tällaista verkkoa, näin pienenpieniä pyöreitä, täydellisen muotoisia pisaroita, kevyillä seitin langoilla. Pisarat toivat näkyväksi kauniin ohuen verkon, täydellisen luonnon taideteoksen. Näin aamusta tarjottiin jo henkeäsalpaavan kaunis elämys.

Maailmassa on paljon näkymättömiä ihmisiä. Ihmisiä, joilta on syystä tai toisesta viety valo; oma tahto, vapaus...Kun kukaan ei ole oikeasti huomannut ihmistä, voi kokea olevansa näkymätön; elää, tekee työnsä, mutta ei koe silti  olevansa olemassa.  Auttava käsi, kaunis sana, huomioiminen, kuunteleminen voi aloittaa näkyväksi tekemisen. Niin
monin tavoin voi koskettaa näkymätöntä sydäntä. Toisaalta on paljon ihmisiä, jotka ovat tulleet näkyväksi itsenään ja he haluavat auttaa vilpittömästi. Tällaiset ihmiset muodostavat samanlaisen valoverkon kuin tänä aamuinen luonnon valoverkko. Nämä ihmiset vaikuttavat sekä näkyvässä maailmassa että energiatasolla. Kun yksikin ihminen ojentaa auttavan kätensä toiselle, tapahtuman energia vaikuttaa myönteisesti jossakin toisaalla. Olethan joskus huomannut, kuinka ajatellessasi jotakuta, on hän saattanut soittaa sinulle pian. Tästä on kysymys; kaikki on energiaa. Siis aina voi tehdä jotakin hyvää, pienikin lämmin ajatus vaikuttaa.

 

 

Avasin tänään uuden Oivariini paketin, kun vanhan olin käyttänyt loppuun. Otin päälikannen pois ja alta paljastui toinen ohuempi suojakansi. Siinä luki näin: "Ollaan mukana lasten arjessa. Lapsen turvallinen ja hyvä arki kumpuaa siitä, että lähellä on joku joka välittää. Valio Oivariini on mukana tukemassa Iceheartin ja Hopen, kahden
suomalaisjärjestön toimintaa. Osallistu sinäkin kertomalla, mikä on mielestäsi lapselle tärkeintä". Hieno homma tuo tukeminen kaikenkaikkiaan, siitä kiitokset Valiolle.

Olen aina ollut sitä mieltä, että tärkeintä lapselle on, että on ainakin yksi vanhempi, joka rakastaa lasta  ehdoitta. Rakastaa niin paljon, että asettaa tarvittavia rajoja, on valmis vastaanottamaan lapsen kaikki tunteet, on tuki ja turva. Lapsen on voitava luottaa vanhempaan, että häntä ei hyljätä missään tilanteessa.

Jokainen lapsi on meille annettu lahja.

Äitinä minua on koskettanut teksti, jonka alkuperää en valitettavasti tiedä:"Todellinen Äidin Rakkaus on pyhää: kaiken se näkee, kaiken se sallii, kaiken se kestää, kaiken se hyväksyy".

"Lapsi tarttuu kädestä opettaakseen sinua", Citadelle.

Kaikkein tärkeintä lapselle on rakkaus. Jo pieni vauva aistii, onko hän rakastettu. Ihmisten energia paljastaa rakkauden ja rakkaudettomuuden.  Vaikka vauvat eivät pysty sanallisesti kommunikoimaan, ne pystyvät herkkyydellään tuntemaan.

Tänään aamuyön tunteina kirjoitin seuraavan viestin:

Elämän portaita astelen ja hetken viivähdän askelmalla, jonka tänään nousin. On kiipeäminen ollut antoisaa, mutta ei helppoa ollenkaan. Joskus on porras ollut niin korkea, että en yksin ole jaksanut nousta, vaan on tarvittu monta auttajaa. Toisinaan harppauksella olen hypännyt seuraavalle portaalle. Joskus olen jäänyt reunalle keikkumaan, vaan silloinkin on kevyesti tönäisty ja olen portaalla kokonaan.  Toisinaan kuulen fanfaarien kaikuvan, toisinaan surun kitara on soittanut säveltään, mutta hetken odotuksen jälkeen, olen taas jatkanut. Näin askelma askelmalta olen tähän asti kiivennyt. Tiedän, että yli puolen välin olen jo, mutta sitä en tiedä, montako porrasta on vielä edessä, eikä tarvitsekaan.  Välillä tukeviin kaiteisiin on tartuttava, välillä ilmankin liidän eteenpäin. Nämä ovat minun elämäni portaat, nämä olen minä valinnut jo ennen syntymääni.  Välillä sitäkin epäilin, mutta siihenkin varmuuden saavutin matkallani.

Välillä portaat ovat olleet liukkaat, heiluen olen seisonut askelmalla, välillä tahmeat kuin jalka ei nousta jaksaisi. Mutta olen jaksanut, jaksanut vaan kun on niin monta auttajaa. Vilkaisu taakse, on matka ollut antoisaa, raskas totta tosiaan.  Vaan olenpa tässä ja rakkaus lisääntyvä sydämessäni todistaa, että turha ei ainakaan. Mieli luottavaisena kurkotan seuraavalle askelmalle, mitä lie tuo tullessaan. Varmaa on kuitenkin, mikään porras ei turha, vaan kaiken olen tarvinnut. Seuraava askel on tulevaisuutta. Turvallisuus ja luottamus antavat siivet lennähtää sille ja ilolla odotan, mitä se opettaa minulle elämästä.

Kiitos!