Aika on kummallinen käsite. Majakanvartija on tehnyt huomioita ajan muuttuvasta luonteesta. Yksinkertaisesti ajateltuna, kun on kiire, niin aika kuluu nopeasti, mutta kun odottaa jotakin, niin tuntuu kuin aika matelisi. Se on hänen mielestään hyvin mielenkiintoista.

Hän kertoo:" Olen tehnyt joitakin huomioita ajasta. Olen huomannut, että kun ihmisillä on tarve tehdä asioita suorittamalla, seuraa siitä kiirettä ja stressiä. Aika ei tunnu riittävän kaikkeen tekemiseen. Kun pelkästään ulkoapäin tulevat ohjeet määrittävät tekemisen, ihminen ajautuu kiireen oravanpyörään. Sanotaan, että aika on nopeutunut.  Suorittaen se tuntuu näin olevankin. Olen kuitenkin laittanut merkille myös sellaisen seikan, että ne, jotka tekevät asioita sydämestään käsin ja rakkaudesta työn tekemiseen, ehtivät kyllä tehdä kaiken ja aikaa tuntuu olevan tarpeeksi. Ymmärrän sen, että tietyt päivärutiinit ja veloitteet on tehtävä ja niille on oma aikansa. Kaikelle on oma aikansa. Sekin auttaa ajankäytössä, että laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Olisi hyvä pohtia, että onko pakko juuri nyt esim. imuroida, vai voinko tehdä innostavan asian ensin?"

"Olen huomannut, että aikaa voi venyttää. Kun epäilee myöhästyvänsä jostakin tapaamisesta ja alkaa hosua, niin saattaa myöhästyä. Tosin on joutunut ehkä juoksemaan tai ajamaan ylinopeutta. Kun huomaa, että aikaa on niukasti, voi koettaa rauhoittua ja katsoa kuinka käy. Mennä rauhallisesti, mutta tietoisesti ajatellen, että ehtii paikalle ajoissa. Saattaa käydä niin, jos on onnistunut tavoittamaan rauhallisuuden energian, että saapuu täsmällisesti paikalle. Ihmeellistä, mutta olen tuon ilmiön itsekin kokenut."

"Aika-käsitteessä on paljonkin mietittävää, joten ehkä palaan tähän aiheeseen, kun minulla on aikaa."

"Kaiken tämän lyhyen mietinnän lopputulos on minulle se, että olkoonpa aika millainen tahansa, niin läsnäoleva aika on tärkein; ei eilinen eikä huominen."

...ajattomuus, äärettömyys...

 

 

Eivät tarinat synny itsestään. Ne syntyvät mielen majoissa, joissa ne asuvat. Luovuus on antanut niille paikan, jossa ne odottavat pääsyä esille.

En tiennyt, että minussa asuu tarinoita. En ennenkuin näin suden. Se oli kierrellyt ympärilläni jo tovin. Aluksi luulin, että se oli mielikuvitusta ja ehkäpä se olikin, mutta kovin oli todentuntuista. Suden energia oli tuntunut jo jonkin aikaa. Olin jättänyt sen huomiotta. Eihän kaupungeissa susia ole. Minun sielunmaisemassani on ollut monia eläimiä. Niitä sanotaan voimaeläimiksi. Nyt tuo iso naarassusi oli alkanut kiertää minua. Eikä hellittänyt. Varsinkin öisin se liikuskeli lähistöllä, koska järkeni eikä mieleni ollut esteenä. Huomasin kun aikansa oli minua kierrellyt, että se oli auttajani ja opastajani. Se yritti valaa minuun uskoa ja rohkeutta toteuttaa suunnitelmia, jotka tuntuivat liian suurilta minulle. Se syötti minulle ajatuksia ja unelmia uniaikaan eikä jättänyt minua rauhaan. Se kehoitti ja maanitteli. Enkä kait sitä torjunutkaan, vaan en oikein uskonut, että se oli valinnut minut kumppanikseen, ystäväkseen. "Sus siunatkoon" on joku vanha lausahdus, joka purskahti ajatuksiini ja kevensi tunnelmaa. Tarkoittaako "sus" sinua tai sutta, ei sillä väliä, kunhan sain ajatuksesta kiinni. Eihän tuo liene vaarallinen ole, jos sen vähän lähemmäksi päästän. "Hyvä on, tule vain", sanoin sille ajatuksissani. Vaan eipä tullut, kun pyysin. Mitä lie vielä odotti, kun ensin itse minua alkoi lähestyä. Mitä tässä nyt vielä tarvitsee tehdä? Mietin ja annoin asian olla. Eiköhän tuo tule kun on tullakseen. Ja tulihan se. Oli sopiva seura ja ympäristö. Olin ystävien  seurassa, jotka energiallaan ja luovuudellaan auttoivat. Istuimme  nuotion äärellä kuunnellen äänimaljojen kuminaa ja värähtelyä. Silloinpa tuo susi hyppäsi viereeni, aistin sen enkä pelännyt. Siinä se hengitteli ja mitä enemmän rentouduin, sitä voimakkaammin tunsin sen läsnäolon ja yhteyden. Ja niin tapahtui, että sulauduimme yhdeksi. Tunsin sen energian itsessäni, aivankuin susi olisin itse. Se minussa ja minä siinä; suden energia, vahva ja voimakas energia, minun tarinassani, elämässäni.