Joskus elämän monimutkaisuus piilottaa alleen tärkeimpiä asioita, jotka ovat hyvinkin yksinkertaisia. Asioiden järkiperäistäminen ja loppuunasti miettiminen tekevät päätöksistä todella vaikeita. Hetkelliset, välähtävät oivallukset ja tunteet antavat tärkeätä informaatiota. Kuitenkin hyvin helposti nämä jäävät taka-alalle, kun alkaa miettiä syitä ja seurauksia. Lopputuloksena voi jopa olla, että syttynyt ideakin onkin aivan toimintakelvoton. Vaikka jos ideaa lähtee toteuttamaan, se kasvaa ja ratkaisut löytyvät tekemisen myötä. Antaa virran viedä. Jos sitten kuitenkin käy niin, että idea ei toteudukaan, voi sen todeta ja huomata oppineensa paljonkin. On otettava seuraava askel toimimattomista asioista. Kun päästää irti virheiden tekemisen pelosta, voi tehdä rohkeammin ratkaisuja ja kokea pettymyksetkin siunauksiksi. Yleensä käy niin, että kun luottaa intuitioonsa, lähtee toiminta rullaamaan kuin itsestään. Sanotaanhan, että kun aika on oikea, kaikki sujuu kuin rasvattu.

"Valitessasi yhden tien hylkäät muut. Jos ajattelet kulkevasi kaikki tiet, et kulje lopulta ainuttakaan", Brida, Paulo Coelho.

Tämän päivän Aamupostissa haastateltiin 101-vuotiasta miestä. Hän kertoi elävänsä päivän kerrallaan ja tulleensa virran mukana. Hän on tullut toimeen läheisten ja itsensä kanssa ja tuntenut vointinsa kuta kuinkin siedettäväksi. Tämä valloittava mies on viisas vanhus, joka on oivaltanut elämän olemuksen. Luulen, että hän ei ole valittanut, vaikka on kokenut vaikeitakin aikoja. Hänessä tiivistyy kaikki se, mitä meidän kaikkien olisi hyvä oppia itsestämme, toisista ja elämästä yleensä. Jo lehtijutun perusteella hänestä henkii lämmin ja positiivinen energia. Tällaisen ihmisen lähellä on helppo ja lämmin olla, koska hänen energiakenttänsä on täynnä rauhaa ja hyväksymistä. Meidän energiakenttämme säteilee niitä energioita, mitä me itse kulloinkin tunnemme ja koemme. Iloinen, lämmin ja
rakastava ihminen syleilee energiakentällään näillä tunne-energioilla niitä, jotka hänen läheisyydessään ovat ja vielä laajemminkin.

"Elämämme päämäärän hyvyys tai huonous riippuu siitä, millaisen tien valitsemme päästäksemme siihen ja miten me tuon tien kuljemme", Pyhiinvaellus, Paulo Coehlo.

Maa on tänään valkoinen, puhdasta puuterilunta täynnä. Aamuisella tiellä on jo monenlaisia jälkiä. Välillä sai kulkea auraamatonta tietä omia jälkiä tehden, toisinaan saattoi kulkea toisten jättämiä jälkiä pitkin. Joku käveli autotiellä, koska siellä oli jo aura-auto puhdistanut tien. Monenlaista valintaa pystyi tekemään. Joskus haluaa
avata uutta tietä, joskus on mukavampi kulkea jo valmiiksi tallattua polkua. Kaikenlaiset valinnat ja vaiheet rikastuttavat elämää. Valkoinen tallaamaton lumi on kuin puhdas taulu, johon voi alkaa piirtää omanlaistansa jälkeä. Aina on niitä, jotka kulkevat edellä tietä auraten, tehden toisille helpompikulkuista tietä. Me kaikki voimme valita oman tiemme, on se sitten valmiiksi kuljettua tai aivan kulkematonta. Kaikki on oikein ja hyvin.

"Uskoakseen omaan tiehensä valon soturin ei tarvitse todistaa, että toisen tie on väärä", Valon Soturin Käsikirja, Paulo Coelho.