Tänään on ajatukseni liikkuneet kilpailemisessa ja vertailemisessa. Miksi ylipäätään meitä pitää vertailla toisiimme tai miksi meidän pitää kilpailla paremmuudesta eikö voisi kilpailla silkasta tekemisen ilosta? Ehkä siihen on vielä matkaa. Jo pienten lasten tekemisiä vertaillaan toisiin. Se, että vertaillaan kahta erilaista lasta keskenään, ei ole kummallekaan hyväksi. Toinen voi alkaa kokea ylemmyyden tunnetta toiseen nähden ja toinen taas
päinvastoin alemmuudentunnetta. Se, joka vertailee laittaen lapsia paremmuus-järjestykseen, toimii omista käsityksistään ja opituista ja luultavasti koetuistakin tilanteista käsin. Ei varmaankaan ymmärrä tekevänsä mitään "väärin", jos uskoo tekevänsä parhaansa. Kaiketi on niitäkin, jotka tietoisesti haluavat loukata. Niin monet ovat
meidän elämämme oppiläksyt. Jostain pulpahti mieleeni Raamatun lause:"Anna Isä heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät". Tuo ehkä kertoo sen, että on niin paljon tiedostamatonta tekemistä, sellaista, mitä ei kyseenalaisteta. On opittu jo kotoa tietynlaisia asioita vanhemmilta ja näin ollen ei edes välttämättä tajuta, että omankin mielipiteen asiasta voisi muodostaa. Olisi hyvä herätä miettimään opittuja uskomuksia ja asioita ja suodattaa ne oman sydämen kautta. Tutkia niitä ja tunnistaa niistä ne, jotka auttavat löytämään itsestään sen hyvän, mikä jokaisen sisällä on ja heittää romukoppaan kaikki, mikä tuntuu ulkoapäin annetulta. Kun löytää todellista itseään, henkistä arvoaan, huomaa sen myös toisissa.
"Mitä paremmin ymmärrät itseäsi, sitä paremmin ymmärrät maailmaa", Brida, Paulo Coelho.
"Oppilaskaan ei voi koskaan jäljitellä oppaansa askelia, koska jokaisella on oma tapansa nähdä maailma ja suhtautua vaikeuksiin ja voittoihin. Opettaminen on sitä, että osoittaa kaiken mahdolliseksi. Oppiminen on sitä, että tekee sen mahdolliseksi", Pyhiinvaellus, Paulo Coelho.
