Olen useampanakin päivänä saanut miettiä iloisuuden ja onnellisuuden tunnetta. Tuntuu siltä, että meidän ajatuksemme on kyllästetty huolilla, kärsimyksillä ja monilla muilla kovilla kokemuksilla. Näinhän elämässä on; on kevyitä ja raskaita aikoja. Mutta eikö silloin, kun elää onnellisia aikoja, ole myös oikeus näyttää onnelliselta. Olen törmännyt viime päivinä ja itsekin joskus ajatellut, että olenko tämän onnen arvoinen? Ikäänkuin meidät olisi tarkoitettu vain olemaan surullisia ja kärsiviä. Vuosien uskomukset ja kovat kokemukset ovat muokanneet meidän henkistä ilmapiiriä. Saatetaan ehkä katsoa karsaasti iloista ihmistä, varsinkin ne, jotka elävät negatiivisten tunteiden vallassa. Jos on löytänyt itsestään todellisen, vahvan onnellisuuden ja rakkauden, hän ei menetä siitä mitään lohduttaessaan esim. sitä, joka kokee surua. Päinvastoin tasapainoinen ihminen pystyy tukemaan ja olemaan läsnä surevalle menettämättä silti omaa energiaansa. Meistä jokainen on oikeutettu myös onnellisuuteen, kun sen aika on elämässä. Sen voi mielestäni antaa näkyä ja kuulua, koska se leviää ja luo hyvää ilmapiiriä. Saattaapa olla niinkin, että elämässään katkeroituneet heräävät ihmettelemään ja etsimään, mistä onnea ja iloa löytyisi. Toivoa on aina, vaikka jotkut saattavat jäädä kiinni koviin kokemuksiin ja kärsimyksiin ja tätä kautta hakevat itselleen huomiota ja lohdutusta. Näin käyttäytyen ei tarvitse lähteä etsimään itsestään syitä ja seurauksia eli katsomaan itseään peiliin. Ei ehkä haluta edes etsiä, koska jollain tasolla kokee itsensä tärkeäksi. Ajan mittaan käy useasti niin, että lähellä olevat väsyvät jatkuvaan negatiivisuuteen. Ilo ja onni ovat perustunteitamme ja kun koemme elämässämme tapahtumia, jotka näitä tunteita tuovat, saamme kokea ja näyttää ne koko sydämestämme.
"Emme voi ennakolta aavistaa, mikä on olennaista. Kaikki olemme joskus tunteneet rajatonta onnea hetkenä, jolloin sitä tuskin oli aihetta odottaa", Siipien Sankarit, Antoine de Saint-Exupèry.
"Ilo on jollain minulle käsittämättömällä tavalla tarttuvaa, samoin kuin innokkuus ja rakkaus", Portobellon noita, Paulo Coelho.