Pelko on hyvin alkukantainen tunne ja se on positiivinen tunne, kun se suojelee meitä ja varoittaa vaarasta. Pelot, jotka estävät meitä tekemästä asioita, tuovat tullessaan negatiivisen energian. Pelkoja on monenlaisia, pieniä ja suuria. Pelkojen voittaminen vapauttaa energiaa ja antaa meille mahdollisuuden tehdä uudenlaisia asioita. Pelkojen väisteleminen tukkii energian virtausta meissä ja jos on joskus kohdannut pelkojansa ja voittanut niitä, tunnistaa välittömästi vapautumisen ja uudenlaisen voiman olemuksessaan. Pelko on tunne, jota me tarvitsemme, mutta sille ei tarvitse antaa määräysvaltaa, koska silloin se estää meitä kokemasta elämää aitona. Pelonkin voisi nähdä ystävänä, joka ohjaa meitä tiellämme.

"Soturi ei anna pelästyttää itseään etsiessään tarvitsemaansa. Ilman rakkautta hän ei ole mitään", Valon Soturin Käsikirja, Paulo Coelho.

Toistuvat samankaltaiset tilanteet elämässämme opettavat meille jotakin. Joskus voi hämmästellä, miksi aina kohtaa tiettyjä tilanteita ja tietyntyyppisiä ihmisiä. Jos huomaa käyttäytyvänsä aina samalla tavalla, voisi alkaa miettiä, että mikä on tilanteen oppiläksy. Yleensä käyttäytyminen kuitenkin muuttuu ja joka kerta kasvaa ja alkaa tiedostaa käyttäytymistään. Sitten voi sanoa oppineensa kokonaan läksynsä, kun sama tilanne ei enää toistukaan. Jippii, silloin voi riemuita ja juhlia saavutuksiaan. Elämä on kuitenkin oppimista loppuun asti, joten voi hyvinkin odottaa lisää oppimistilanteita, mutta erilaisia sellaisia. Vahvistuneena voi ottaa vastaan uudenlaisia oppimisentasoja. Voi luottaa siihen, että kaikki mitä opittavaksi tarjotaan, pystyy hoitamaan, koska elämä ei tarjoa ikinä mitään sellaista, mihin ei olisi tarvittavia tietoja ja taitoja. Pelko voi estää näkemästä tätä, epävarmuus voi sekoittaa mieltä, mutta jos voisi muistaa, että emme ole yksin ja että meistä kuitenkin pidetään huolta, vaikka sekin voi joskus epäilyttää. Elämän syvin tarkoitus ja merkitys on ilo ja rakkaus, mutta ihmisen mieli on se, joka kasvattaa murheet ja surut vuorenkorkuisiksi. Aikain saatossa ovat aina selvinneet ne ihmiset, jotka ovat jaksaneet uskoa johonkin suurempaan voimaan ja pitäneet toivoa yllä silloinkin, kun on näyttänyt ettei sitä ole missään. Usko, toivo ja rakkaus ovat elämän suurimpia voimia.

Tänä aamuna luonto yllätti valkoisella lumipeitteellä. Eilisen illan pimeys oli kuin poispyyhitty. Valoa tulvii jokapuolelta lumen myötä. Se toi tullessaan iloa ja puhtautta. Valkoinen lumi on todella kaunista. Koiramme riemastui lumesta ja riehaantui leikkimään. Lumipallojen rikkominen on sen mielipuuhaa talvella. Vaikka se onkin jo suhteellisen iäkäs, ei se estä sitä leikkimästä. Näin voisi olla myös meillä ihmisillä. Ei katso ikää, jos haluaa
pitää hauskaa ja leikkiä. Säilyttää leikillinen lapsen mieli ja olla silti vastuullinen, omavoimainen aikuinen on kasvamisen haaste meille kaikille.

Sanoilla on uskomattoman voimakas vaikutus. Monesti vihaisena lausuu sanoja, jotka myöhemmin haluaisi perua. Ajatellaan, että ne kenelle loukkaavat sanat on sanottu, unohtaa kyllä ne helposti. Niin ei kuitenkaan käy, vaan ne saattavat ja useimmiten jäävätkin vaivaamaan. Sanoilla on myös energiansa ja sen vuoksi ne vaikuttavat hyvässä ja
pahassa. Loukkaukset voi silti unohtaa ja antaa anteeksi, jos osapuolet pystyvät keskustelemaan asioista. Ihmisen kehittyessä henkisesti myös sanojen tärkeys muuttuu luonnollista tietä. Puhuminen ja sanat ovat meille tärkeitä kommunikaatiovälineitä, joten niitäkin tulisi viisaasti käyttää. Tosin puhuminenhan on ihmiselle luontaista, joten siinäkin liiallinen tarkkailu estää energian vapaan virtauksen. Jos on pyrkimys yleensäkin hyvään, seuraa sanat ja puhe myös samaa linjaa. Olisi kuitenkin hyvä tiedostaa erilaisten sanojen erilaiset vaikutukset.

"Jumala näkyy kaikkialla, mutta mieluiten Hän käyttää sanaansa, sillä sana on väreilyksi muuttunutta ajattelua. Sanalla on väkevämpi voima kuin monilla rituaaleilla", Brida, Paulo Coelho.