Viime viikolla ajattelin seuraavaa ja tänään se ajatus sai vahvan rakkauden ja ilon tunteen seurakseen. Minä ajattelin näin: Jumala ei ole mikään meidän ulkopuolella oleva, vaan jumalainen kipinä on meillä kaikilla sisimmässämme. Se kipinä on meissä valmiina, kun synnymme tänne maailmaan. Aivan jokainen kantaa sitä sielussaan, sydämessään. Se on pieni, mutta vahva kipinä. Äidin rakkaus on se, joka sytyttää lapsessa sen kipinän omaan hehkuunsa, vahvistaa sitä. Yhdessä äiti ja isä vaalivat ja antavat kipinälle lisää voimaa. Tämä kipinä tekee meistä jokaisesta ainutlaatuisen, erityisen, omanlaisen. Se ei erota meitä toisistaan, vaan se yhdistää meidät kaikki samaan jumalaiseen alkulähteeseen. Näin, vaikka me kaikki olemme ainutkertaisia yksilöitä, olemme silti kaikki yhteydessä toisiimme jumalaisen kipinän, sen energian kautta.
Tämä on perusajatus. Erilaiset elämäntarinat ja -tilanteet sumentavat tätä ajatusta, koska tarvitsemme erilaisia tilanteita oppiaksemme ja kasvaaksemme, löytääksemme taas tiemme alkulähteeseen, tullaksemme aidoksi itseksemme. Kun puhutaan sydämen äänen kuuntelemisesta, on kyse juuri tästä jumalaisesta kipinästä, intuitiosta, siitä ihmeellisestä tiedosta, joka kertoo mikä on oikein, vaikkei sitä osaisi selittää.
"Kuunnelkaa sydämenne ääntä. Seuratkaa unelmianne, koska vain ihmisessä, joka ei häpeä itseään näkyy Jumala kaikessa kirkkaudessaan", Valkyriat, Paulo Coelho.