Kun esikoiseni pari vuotta sitten täytti 30 vuotta, tein hänelle lahjaksi valokuva-albumin, johon keräsin hänestä kuvia vauva-ajasta eteenpäin. Jokaisen kuvan viereen kirjoitin oman kuvateksin. Keskimmäinen lapseni täyttää keväällä 30 vuotta ja olen alkanut tehdä myös hänelle omaa valokuva-albumia. Vanhojen valokuvien katselu ja selaaminen on myös palaamista ajassa taaksepäin. Kuvista tulee mieleen monenlaisia muistoja; sellaisiakin, jotka on hautautunut syvemmälle mielen kerroksiin. Tunteita nousee pintaan; haikeutta, hymyä, kyyneleitä, iloa ja surua. Vastaan on tullut kuvia ihmisistä, jotka eivät enää kuulu elämääni. Kuvia ihmisistä, jotka eivät ole kuolleet, vaan yhteys on täysin katkennut jostakin toisesta syystä. Kuvat eivät nostaneet tunteita pintaan, vaan ikäänkuin olisin katsonut tyhjää tai loppuunkulunutta kuvaa, josta ei oikein saanut selvää. Tuntui siltä, että oli aika laittaa piste ja lopettaa ja jatkaa eteenpäin. Poltin puuhellassa kaikki tällaiset kuvat ja silloin tunsinkin syvää vapautumista. Nuo ihmiset eivät olleet enää minussa kiinni millään säikeellä. Uskon, että energiatasolla myös he vapautuivat minusta.
Sanotaanhan, että jotkut ihmiset tulevat vain käymään elämässämme ja toiset tulevat jäädäkseen. Jokaisella on ollut tarkoituksensa. Jokaisen ihmisen kautta olen oppinut jotakin itsestäni. Silti kaikkea vanhaa ei tarvitse kuljettaa mukanansa ja se koskee myös ihmisiä. Omat tunteet kertovat selvästi, mistä on aika luopua. On hyvä välillä pysähtyä miettimään, pitääkö elämässään kiinni jostakin sellaisesta, josta olisi jo aika luopua.
Joka päivä tapahtuu luopumista. Illalla nukkumaan mennessä päästää irti kuluneesta päivästä. Se ei enää koskaan palaa takaisin. Huominen on aivan uusi päivä, vaikka eilisestä olisikin jäänyt ja yleensä jääkin asioita pyörimään päähän. Näin on tarkoituskin; jättää taakseen tarpeeton ja kulunut; kuljettaa mukanaan opitun viisaus ja jatkaa eteenpäin.
"Kaikki maan alla tai maan päällä muuttuu koko ajan, koska maa elää ja sillä on sielu", Alkemisti, Paulo Coelho.