Jos jokainen ihminen kuulisi lapsena vanhempiensa lausuvan:"Rakastan sinua, hyväksyn sinut sellaisena kuin olet. Olen ylpeä sinusta", saisi elämällensä parhaimmat lähtökohdat. Tämä ei tietenkään poista elämän pettymyksiä, mutta antaisi vankemman pohjan kokea ja elää ne läpi. Jos tietäisi vanhempiensa hyväksymisen, ei tarvitsisi suorittamalla yrittää näyttää olevansa hyvä. Saisi elää elämänsä täydemmin omana itsenään. Vielä aikuisenakin monet kaipaavat vanhempiensa hyväksyntää.
Luin eilen kirjaa "Koskettava kokemus", lohdullinen yhteys läheisen kuolemanjälkeiseen elämään, jonka ovat kirjoittaneet Judy Guggenheim ja Bill Guggenheim. Yhdessä luvussa kerrotaan tapauksista, jossa ihmiset ovat nähneet unessa tai valvetilassa jo kuolleen vanhemman. Nämä ovat tulleet kertomaan rakkaudesta, joka oli jäänyt kertomatta elinaikana. Näille ihmisille tällaiset kokemukset olivat erittäin vapauttavia ja tunsivat uudenlaista elämäniloa. Koskaan ei ole siis liian myöhäistä lausua rakkaudellisia sanoja.