Elämässä teemme jopa päivittäin monenlaisia, pieniä ja suuria päätöksiä ja ratkaisuja. Joskus ratkaisut nojaavat pelkästään järkeen, toisinaan pelkästään intuitioon ja joskus yhdistämme molemmat käyttöömme päätöstä tehdessämme. Niin tai näin ratkaisut ovat omiamme, koskevat ne sitten vain itseä tai perhettämme. Vain meillä itsellämme on tilanteestamme kokonainen käsitys ja muut vain luulevat tietävänsä. Tästä pääsen asiaan, jota olen miettinyt. Miksi ylipäätään meidän tarvitsee selitellä muille ratkaisujamme? Ainahan muut eivät edes odota selitystä, vaan hyväksyvät ne. Sitten on uteliaitten joukko, jotka haluavat ehdottomasti tietää, miksi teet jotakin, joka on aivan "tavallisesta" poikkeavaa. Saattaa nimittäin olla niinkin, ettei edes itse tarkkaan tiedä syitä ratkaisuihinsa, vaan tekee niin, koska "tietää" tekevänsä oikein. Toisaalta voi haluta kertoa muillekin, koska se voi auttaa myös muita tekemään erilaisia päätöksiä. Tilanteet ovat niin vaihtelevia ja asioidensa kertomisessakin on kuunneltava itseään. Jos tuntee, että on tarve selitellä elämäänsä, saa sana selittäminen negatiivisen vivahteen, mutta jos haluaa selittää jollekin tilannettaan, koen sen positiivisena.
PÄIVÄN MIETELMÄ:
Elämäni on minun, enkä tietoisesti halua ketään vahingoittaa; näin olenkin saattanut itseäni vahingoittaa. Elämäni on minun, enkä halua tietoisesti itseäni vahingoittaa; näin olenkin saattanut jotakuta loukata, vaikka se ei ole ollut tarkoitus. Tärkeintä on rakkaus itseään kohtaan, koska vain sitä kautta voi aidosti rakastaa muita. "Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi". Yksinkertaistettuna, jos olet rakkaus, kohtelet muitakin rakastavasti. Jos olet viha, kohtelet muitakin vihaisesti. Siis "kohtele muita kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan".