Blogi

Eivät tarinat synny itsestään. Ne syntyvät mielen majoissa, joissa ne asuvat. Luovuus on antanut niille paikan, jossa ne odottavat pääsyä esille.

En tiennyt, että minussa asuu tarinoita. En ennenkuin näin suden. Se oli kierrellyt ympärilläni jo tovin. Aluksi luulin, että se oli mielikuvitusta ja ehkäpä se olikin, mutta kovin oli todentuntuista. Suden energia oli tuntunut jo jonkin aikaa. Olin jättänyt sen huomiotta. Eihän kaupungeissa susia ole. Minun sielunmaisemassani on ollut monia eläimiä. Niitä sanotaan voimaeläimiksi. Nyt tuo iso naarassusi oli alkanut kiertää minua. Eikä hellittänyt. Varsinkin öisin se liikuskeli lähistöllä, koska järkeni eikä mieleni ollut esteenä. Huomasin kun aikansa oli minua kierrellyt, että se oli auttajani ja opastajani. Se yritti valaa minuun uskoa ja rohkeutta toteuttaa suunnitelmia, jotka tuntuivat liian suurilta minulle. Se syötti minulle ajatuksia ja unelmia uniaikaan eikä jättänyt minua rauhaan. Se kehoitti ja maanitteli. Enkä kait sitä torjunutkaan, vaan en oikein uskonut, että se oli valinnut minut kumppanikseen, ystäväkseen. "Sus siunatkoon" on joku vanha lausahdus, joka purskahti ajatuksiini ja kevensi tunnelmaa. Tarkoittaako "sus" sinua tai sutta, ei sillä väliä, kunhan sain ajatuksesta kiinni. Eihän tuo liene vaarallinen ole, jos sen vähän lähemmäksi päästän. "Hyvä on, tule vain", sanoin sille ajatuksissani. Vaan eipä tullut, kun pyysin. Mitä lie vielä odotti, kun ensin itse minua alkoi lähestyä. Mitä tässä nyt vielä tarvitsee tehdä? Mietin ja annoin asian olla. Eiköhän tuo tule kun on tullakseen. Ja tulihan se. Oli sopiva seura ja ympäristö. Olin ystävien  seurassa, jotka energiallaan ja luovuudellaan auttoivat. Istuimme  nuotion äärellä kuunnellen äänimaljojen kuminaa ja värähtelyä. Silloinpa tuo susi hyppäsi viereeni, aistin sen enkä pelännyt. Siinä se hengitteli ja mitä enemmän rentouduin, sitä voimakkaammin tunsin sen läsnäolon ja yhteyden. Ja niin tapahtui, että sulauduimme yhdeksi. Tunsin sen energian itsessäni, aivankuin susi olisin itse. Se minussa ja minä siinä; suden energia, vahva ja voimakas energia, minun tarinassani, elämässäni.

Toisinaan herään keskellä yötä, ja jokin ajatus valtaa mieleni niin, että se vie unen mennessään ja virkistyn. Tänä yönä muistin jälleen kerran, kuinka kohtasin enkelin. Tämä kokemus on varhaisin muistoni enkelistä, ei suinkaan viimeinen ja ei ehkä ensimmäinenkään kohtaaminen, mutta tästä kohtaamisesta on ensimmäinen vahva muistijälki, niin vahva ettei se ole vuosienkaan saatossa unohtunut. Kun kaikella on aikansa ja paikkansa, niin tällä muistolla on juuri nyt ja tänään oma tärkeä merkityksensä.

Olin silloin 7-vuotias. Ei ollut mitenkään tavanomaista, että olin yksin kotona, koska olin hoidossa silloin, kun vanhemmat olivat töissä ja isommat sisarukset olivat koulussa. Sinä lauantaipäivänä olin kuitenkin yksin kotona. Menin olohuoneeseen ja pysähdyin ovelle, koska se, mitä näin oli odottamatonta. Valtava, kirkas valopylväs tai valo, joka ulottui lattiasta kattoon pysähdytti minut siihen paikkaan. Tuijotin sitä varmaankin hämmentyneenä ja ihmetellen, mikä se oli. Pelko kuitenkin astui esiin ja pakenin ulos loppupäiväksi. En uskaltanut mennä sisälle. En muista, että olisin kertonut siitä kenellekkään tai jos olinkin kertonut luultavasti se olisi mennyt vilkkaan mielikuvitukseni piikkiin. Asialla ei ole merkitystä tänään, koska sen kokemuksen muisto on tärkeä ja siihen liittyvä pelko on aikaa päivää sitten vaihtunut turvallisuudeksi.

Tämä aika maailmassa on monella tapaa sekava ja on suuria vastakkainasetteluja monellakin elämän alueella niin yksilön kuin yhteisöjenkin tasolla. Arjessa on monet haasteensa ja ilonsa. Yksi iso turvallisuus ja luotettavuus tekijä elämässäni on enkelit. Uskoni enkeleihin ei tarkoita, että voisin jotenkin siirtää vastuuta tekemisistäni heille, vaan päinvastoin saan heiltä varmuutta tehdä sellaistakin, joka vaatii rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta. On ollut hetkiä, jolloin ajatukset ovat olleet niin murskaavia ja ahdistus niin piinaava, että ilo on kaikonnut jonnekin ulottumattomiin. Sellaisella hetkellä lämmin kosketus kuin kämmen olkapäällä on tuonut hetkeen lohdun ja tunteen, että ei ole yksin, vaikka näkyvästi onkin yksin.

Uskoni enkeleihin tuo elämään uusia ulottuvuuksia. Se antaa voimaa arkipäivään, jokapäiväiseen elämään. Se on yksi monista elämäni tärkeistä asioista. Se ei poista mitään, vaan tuo lisää sisältöä. Se antaa rohkeutta seistä omilla jaloillaan ja tuo positiivistä energiaa kohtaamisiin ja ylipäätänsä elämiseen. Se ei suinkaan poista ongelmallisia tilanteita eikä haasteita, mutta se saattaa antaa vastauksia ja voimaa tehdä päätöksiä. Siltikin on uskoni ollut monta kertaa koetuksella ja epäilykset ovat nostaneet päätänsä, mutta monet tilanteet elämässäni ovat osoittaneet enkelien läsnäolon todelliseksi. Ja onhan sillä omalla suojelusenkelilläni nimikin, jota en aio paljastaa kenellekään. Se on meidän välinen asia.

Minä, joka uskon enkeleihin, rakastan arkea, jossa elämä tapahtuu ja on. Arjen tekemiset kohdistavat ajatukset ja mielen kulloiseenkin tehtävään ja ihmisten kohtaamisiin, mutta enkeleiden läsnäolo tuo tilanteisiin positiivista energiaa, vaikka ei heitä aktiivisesti ajattelisikaan.  Kun heidät on päästänyt elämään mukaan, ovat he siinä läsnä.

Usko enkeleihin jakaa tietysti ihmiset kahtia eli niihin, jotka uskovat ja niihin, jotka eivät usko. Usko mihin tahansa on mielestäni jokaisen oma asia, eikä ole minun tehtäväni ketään käännyttää eikä vakuuttaa omasta uskostani. Omat kokemukseni enkeleistä ovat tuoneet vain ja ainoastaan iloa, rakkautta, valoa ja voimaa elämääni erilaisissa elämäntilanteissa ja kohottaneet energiatasoani. Voin aina luottaa siihen, että kun ojennan käteni ja pyydän apua enkeleiltä minä saan juuri sen avun, jota tarvitsen eikä sitä apua, jonka luulen tarvitsevani.  Tästäkin asiasta opin koko ajan lisää ja keskeneräisyys tuo mielenkiintoa elämään.

 

 

 

 

 

 

Monet erilaiset syyt voivat johtaa siihen, että ei osaa puhua, tai tarkemmin ei osaa pukea sanoiksi ajatuksiaan, tunteitaan tai ei uskalla niistä kertoa. Puhua meistä osaa jokainen, joka on sen oppinut, mutta on eri asia puhua päivän töistä kuin tunteista, joita päivän aikana on kokenut. Kaikille on jäänyt jotain puhumatonta jo eletystä elämästä; hyviä ja huonoja kokemuksia. Sellaiset asiat, jotka ovat jäänet vaivaamaan mieltä, ovat asioita, joista olisi hyvä puhua. On toki asioita, joista ei välttämättä halua puhua kenenkään kanssa. Ei tarvitse olla kuin avoin kirja, jonka sivuja voi kaikki selata ja lukea. Minulle on kuitenkin olemassa yksi, joka lukee minua kuin avointa kirjaa. Kutsun häntä Jumalaksi.

Kun mietin puhumattomuutta, niin ajatellaan yleensä, että se tarkoittaa juuri sitä, että ei sano sanaakaan tai tuottaa vain harvakseltaan sanoja. Laajemmasti ajatellen tai painopisteen siirtäminen puheen sisältöön voi sanoa, että jos puhuu vuolaasti tai runsaasti, niin voi sanoa paljon, mutta puhua vähän. Tarkoitan, että puheen sisältö on kuin pintaliitoa eikä sillä ole merkitystä muuten kuin hiljaisuuden täyttäminen tai oman itsen esiintuominen. No toki ei puheen aina tarvitse olla painavaa, vaan se voi olla kevyttä ja hyvää mieltä tuottavaa.

Vaikeat ja raskaat kokemukset voivat aiheuttaa puhumattomuutta. Sanat ikäänkuin juuttuvat kurkkuun, eivätkä suostu tulemaan ulos. On monia erilaisia vaihtoehtoja saada puhealueen lukot avatuiksi. On hyvä opetella puhumaan myös niitä vaikeita asioita, koska sanomisen hetkellä tilanne alkaa edetä ja energia kulkea avaten ja auttaen työstämään asiaa. "Puhuen asiat selkenee" on mielestäni hyvä sananlasku, koska yksin mielessään puhuen asiat saavat monesti valtavia mittakaavoja, mutta toiselle ääneen puhuen konkretisoituvat uudenlaiselle ymmärryksen tasolle. Se, kenelle puhuu, on oltava luotettava ja ymmärtäväinen ihminen, jotta saa tarvittavaa myötätuntoa.

Kun mietin puhumattomuutta, minulle se merkitsee sellaisten itselle tärkeiden sekä vaikeiden ja haastavien että myös iloisten ja onnellisten asioiden sanomatta jättämistä johtuen siitä, että ei ole tullut elämässään kuulluksi tai on vaiennettu. Totuuden puhuminen on tärkeää, vaikkakin se voi loukata jotakuta asianosaista. Tässä kohtaa pitää kuitenkin painottaa, että puheen tarkoitus ei ole loukata vaan selventää asioita. Emme voi vaieta siksi, että joku loukkaantuu sanomisestamme, koska sekin seuraus on mahdollista puhua avoimesti selväksi. Kaikilla on oikeus puhua ja sanoa mielipiteensä. Onko kuitenkaan tarkoitus loukata tai haavoittaa sanoilla? Se jääköön jokaisen mietittäväksi, sillä onhan niinkin, että "puhuminen on hopeaa ja vaikeneminen on kultaa".

 

Kun esikoiseni pari vuotta sitten täytti 30 vuotta, tein hänelle lahjaksi valokuva-albumin, johon keräsin hänestä kuvia vauva-ajasta eteenpäin. Jokaisen kuvan viereen kirjoitin oman kuvateksin. Keskimmäinen lapseni täyttää keväällä 30 vuotta ja olen alkanut tehdä myös hänelle omaa valokuva-albumia. Vanhojen valokuvien katselu ja selaaminen on myös palaamista ajassa taaksepäin. Kuvista tulee mieleen monenlaisia muistoja; sellaisiakin, jotka on hautautunut syvemmälle mielen kerroksiin. Tunteita nousee pintaan; haikeutta, hymyä, kyyneleitä, iloa ja surua. Vastaan on tullut kuvia ihmisistä, jotka eivät enää kuulu elämääni. Kuvia ihmisistä, jotka eivät ole kuolleet, vaan yhteys on täysin katkennut jostakin toisesta syystä. Kuvat eivät nostaneet tunteita pintaan, vaan ikäänkuin olisin katsonut tyhjää tai loppuunkulunutta kuvaa, josta ei oikein saanut selvää. Tuntui siltä, että oli aika laittaa piste ja lopettaa ja jatkaa eteenpäin. Poltin puuhellassa kaikki tällaiset kuvat ja silloin tunsinkin syvää vapautumista. Nuo ihmiset eivät olleet enää minussa kiinni millään säikeellä. Uskon, että energiatasolla myös he vapautuivat minusta.

Sanotaanhan, että jotkut ihmiset tulevat vain käymään elämässämme ja toiset tulevat jäädäkseen. Jokaisella on ollut tarkoituksensa. Jokaisen ihmisen kautta olen oppinut jotakin itsestäni. Silti kaikkea vanhaa ei tarvitse kuljettaa mukanansa ja se koskee myös ihmisiä. Omat tunteet kertovat selvästi, mistä on aika luopua. On hyvä välillä pysähtyä miettimään, pitääkö elämässään kiinni jostakin sellaisesta, josta olisi jo aika luopua.

Joka päivä tapahtuu luopumista. Illalla nukkumaan mennessä päästää irti kuluneesta päivästä. Se ei enää koskaan palaa takaisin. Huominen on aivan uusi päivä, vaikka eilisestä olisikin jäänyt ja yleensä jääkin asioita pyörimään päähän. Näin on tarkoituskin; jättää taakseen tarpeeton ja kulunut; kuljettaa mukanaan opitun viisaus ja jatkaa eteenpäin.

"Kaikki maan alla tai maan päällä muuttuu koko ajan, koska maa elää ja sillä on sielu", Alkemisti, Paulo Coelho.