Innostavat ajatukset…

Joskus saattaa mieleen putkahtaa ajatus kokeilla jotakin uutta juttua, ehkä jotakin uutta tekemistä. Ajatus voi olla hyvinkin pieni ja ohimenevä, niin mitättömältä tuntuva, että miettii, kannattaako siihen tarttua. Yleensä se jää itsepintaisesti mieleen pyörimään. Sen saattaa saada väliaikaisesti pois mielestään, mutta taas se alkaa muistuttaa itsestään. Tällaisen ajatuksen on tarkoitus saada ihminen toimimaan jotenkin asian eteen. Olisi syytä kokeilla, minkälaiselta se ajatuksen mukanaan tuoma juttu oikein on. Voihan olla, että se jää yhteen kertaan, mutta useimmiten se alkaa sytyttää valtavaa innostusta.

Meillä kaikilla on sisällämme uinuvia mahdollisuuksia; kykyjä ja taitoja, jotka odottavat käyttöönottoa. Ne saattavat lähteä käyntiin hyvin pienestä ajatuksesta. Hieman tarkkaavaisuutta ja pysähtymistä vaaditaan, mutta ovathan ne aika itsepintaisia, ne tärkeät ajatukset. Liittyvät ne sitten työhön tai harrastukseen, kaikilla ihmisillä on omanlaisiansa taitoja. Enkä tarkoita mitään hyvin erikoisia kuten esim. tulennielijä tai vatsastapuhuja, vaan aivan tavallisia, arkipäiväisiäkin taitoja, tapoja tehdä erilaisia töitä. Ei se ole tärkeää, että osaa tehdä jotakin hyvin erikoista, vaan se, että löytää sen, mikä sytyttää intohimon tekemiseen.

"Yksinkertaiset asiat ovat kaikkein ihmeellisimpiä, ja vain viisaat kykenevät näkemään ne," Alkemisti, Paulo Coelho.

"Jumala antoi jokaiselle ihmiselle jonkin lahjan. Sillä tavalla Hän näyttäytyi maailmalle ja auttoi ihmisiä", Brida, Paulo Coelho.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *