Positiivisia ajatuksia kuitenkin…

Paljon olen saanut miettiä positiivisen ja kielteisen energian vaikutuksia. Kielteisyys on kuin imuri, joka imee energiansa toisista. Se voimistuu ja kasvaa toisten energioista. Niille, jotka antautuvat kielteisyydelle, tapahtuu päinvastoin. He väsyvät ja tulevat ponnettomiksi pelkästään antaessaan omaa energiaansa. Positiivinen ihminen lisää toisten energiaa myönteisellä asennoitumisellansa. Hän jakaa omaa positiivistä energiaansa, joka näin ollen leviää muihin ihmisiin. Joskus on haastavaa olla myönteinen. Mietin, että kun keskustelee ihmisen kanssa, joka kaiken aikaa valittaa, arvostelee toisia ja puhuu omasta paremmuudestaan, voiko sanoa suoraan, ettei halua kuunnella tai olla vain hiljaa. Jos myötäilee, menee mukaan negatiivisuuteen ja huomaa oman energiansa vähenevän ja väsymyksen hiipivän. Sen sijaan toinen saa vain kuin vettä myllyynsä. Tulen siihen lopputulokseen, että voi olla hiljaa, ehkä parhain vaihtoehto on kuitenkin sanoa suoraan, ettei halua keskustella asioista tuolla tasolla tai voi lähteä kokonaan pois. Ennen ajateltiin, että on epäkohteliasta sanoa suoraan asioita ja itseasiassa on myös kauniita tapoja sanoa totuuksia. Mielestäni kielteisyyden voi ja saakin katkaista, vaikka toinen saattaa siitä loukkaantua. Se ei kuitenkaan ole tarkoitus, vaan tarkoitus on ennenkaikkea katkaista kielteisyyden energia.Positiivinen energia on sellaista, että kun sitä levittää ympäristöönsä, se moninkertaistuu myös itselle. Laitetaan siis hyvä kiertämään!

"Elämä on aina sellainen, jollaiseksi sen teemme, on aina ollut, tulee aina olemaan", Hyvän Mielen Päivyri 2013.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *